Ruuasta ja nimestä
Topille oltiin syötetty koiranruokapussin kyljessä olevien ohjeiden mukaisesti aivan liikaa ruokaa. Ruokaa oli jäänyt usein kuppiinkin ja pentu oli kuin pieni tankki. Ensimmäiset kaksi päivää pidin pentua todella pienellä ruokamäärällä ja se sai ruokaa vain kädestäni yhteisten hetkien aikana joita toki oli päivässä useampi, noin parin tunnin välein 2-5min mm. katsekontaktiharjoittelua, istumista ja tietenkin luoksetuloja (tärkein). Kolmantena päivänä Topi oli jo hyvin kiinnostunut ruuasta.
Topi ei reagoinut nimensä kuulemiseen ensimmäisen vuorokauden aikana juuri mitenkään. Kaiken lisäksi pennulla oli lyhyen elämänsä aikana ollut jo kaksi eri nimeä. Mietin vakavasti ensin, että vaihtaisin nimen vielä kerran ja harmikseni en sitä tehnyt, sillä nyt Tora ja Topi ovat aivan liian samanlaiset nimet samassa taloudessa eläville koirille. Päädyin siis opettamaan nimen Topi uudelleen. Tein itselleni säännön, jossa päätin olla sanomatta pennun nimeä kertaakaan niin etteikö siitä seuraisi ruokapalkka. Nimeä en käytä myöskään kieltäessä pentua. Pidän tästä säännöstä kiinni 100% edelleen, pentu on ollut minulla nyt 3 viikkoa ja 4 päivää.
Lenkille varustelen itseni karmealla vyölaukulla, jonka sisältä löytyy pieni ruokapurkki (purkissa osa pennun ruoka-annoksesta) ja pari nakkia. Topin laitoin aluksi valjaisiin ja pitkään liinaan, jotta pystyin pitämään sitä "vapaana". Nimen ja luoksetulon tehokuuri alkoi purra kolmantena päivänä jo näkyvästi. Topin luoksetulo parani vauhdilla. Se oppi myös katsekontaktin vuorokaudessa. Istumisessa näin paineistumista, tätä oltiin varmaan tehty sen entisessä elämässä. Aloitin myös sivulletulon harjoittelun, seuraamisen ja maaanmenon. Kaikki tämä tehtiin ruokapalkalla ja leikkimielellä, mutta hallitusti ja hillitysti. Lisäksi aloimme harjoitella syliin tulemista, koska Topi ei halua että sitä nostetaan ja tämä on aiheuttanut myös puremista entisessä elämässä.
![]() | |
Syliharjoitus hieman eri tavalla tehtynä. Namit tulee rasian kannelle ja koira hakeutuu oikeaan paikkaan itse. Havaittavissa vielä inhotus-ilmettä. | . |
Nyt neljännellä viikolla harjoituksiin on tullut lisänä eteentulon opettelu ja pidä-harjoitus. Arkielämän tilanteissa harjoitellaan mm. nätisti lähellä kävelyä, lenkillä istumista ja odottamista, ohitusta vierellä kävellen. Niin ja Topin suuresta paimennusvietistä johtuen joudun lenkeillä puuttumaan alituiseen siitä, että Topi pyrkii pysäyttämään Toraa käymällä kiinni siihen...
Leikkimisestä, tavaroiden omimisesta, dominanssista ja paimennusvietistä kirjoitan jutun erikseen, sillä sieltä löytyy ongelmia ja sieltä lähtee myös tässä tapauksessa pureminen.
TOPIN 3. PÄIVÄN TREENITUOKIO
TOPIN LUOKSETULO 11. päivä
TOPI KOIRAKOULUSSA, kontaktissa käveleminen muiden koirien aikana, 3 viikkoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti